Vuoden 2019 hallintovirkamieskilpailu

Home > Vuoden 2019 hallintovirkamieskilpailu

EU hakee palvelukseensa vastavalmistuneita

Oletko vastavalmistunut, jolla on erinomaista osaamista? Oletko omimmillasi kansainvälisessä työympäristössä? Haluatko osallistua Euroopan tulevaisuuden muovaamiseen?

EU:n toimielimet tarjoavat mahdollisuuden työskennellä nyky-yhteiskunnan kiireellisimpien haasteiden parissa. Haemme lahjakkaita, korkeakoulututkinnon hiljattain suorittaneita tai jo työelämään siirtymään ehtineitä henkilöitä, jotka voivat vastata näihin haasteisiin ja ovat valmiita toimimaan monipuolisissa tehtävissä EU:n toimintapolitiikan laatimisen ja toteutuksen sekä resurssien hallinnan parissa. Edellytämme neuvokkuutta ja paineensietokykyä. Samalla tarjoamme mahdollisuuksia vaikuttaa merkittävällä tavalla Euroopan myönteiseen kehitykseen.

EU:ssa työskentely tarkoittaa sitä, että olet mukana yhdessä aikamme merkittävimmistä yhdentymishankkeista. Pääset mukaan tiimeihin, joissa käsitellään päivänpolttavia kysymyksiä, kuten ilmastonmuutoksen torjunta, muuttoliikkeen hallinta, terrorismin torjunta tai talouskasvun vauhdittaminen ja työpaikkojen luominen. Henkilötietojen suojaaminen, elintarviketurvallisuuden varmistaminen, matkustajien oikeuksien turvaaminen, kestävän teknologian mahdollistaminen ja luonnonsuojelu ovat vain muutamia esimerkkejä aihepiireistä, joiden parissa teemme työtä. Lisätietoa siitä, mitä EU tekee kansalaistensa hyväksi on verkkosivustolla osoitteessa EUandme

Kulttuurinen monimuotoisuus ja yhtäläiset mahdollisuudet ovat EU:n perusarvoja, ja EU:n henkilöstövalintatoimisto EPSO varmistaa kaikkien hakijoiden tasa-arvoisen kohtelun ja yhtäläiset mahdollisuudet. Lisätietoja EPSOn yhtäläisten mahdollisuuksien politiikasta ja siitä, miten tarvittaessa voi pyytää erityisjärjestelyjä valintakokeissa, on EPSOn sivustolla.

Uudet työntekijät aloittavat uransa Brysselissä tai Luxemburgissa. Muutamia paikkoja on tarjolla myös muualla Euroopassa ja eri puolilla maailmaa.

Lähde rohkeasti mukaan ja osallistu uuteen virkamieskilpailuun, jonka hakuaika alkaa 23. toukokuuta 2019.

 

Mitä hakijoilta edellytetään?

Hakijalla on oltava vähintään kolmivuotinen korkeakoulututkinto miltä tahansa alalta, kahden EU:n virallisen kielen taito sekä EU:n kansalaisuus. Opintojensa loppuvaiheessa olevat opiskelijat voivat myös hakea, jos he saavat tutkintotodistuksensa viimeistään 31. heinäkuuta 2019.

Ennen kuin teet hakemuksen, tutustu tarkoin tarjolla oleviin tehtäviin ja hakumenettelyyn. Omaa soveltuvuuttasi voit arvioida Lähtisinkö EU-uralle -kyselyn ja itsearviointitestien avulla. 

Huomaa, että kokeissa vaaditun vähimmäispistemäärän saavuttaminen ei välttämättä tarkoita sitä, että hakija pääsee jatkoon. Kustakin vaiheesta jatkoon pääsevät vain hakijat, jotka ovat saaneet kaikkein parhaimmat pisteet. 

 

Valintamenettelyn kulku



Hakemus

OSA 1

Vahvista, että täytät osallistumisedellytykset, ilmoita kaikki osaamasi EU-kielet

Hakemus

OSA 2

Valitse kieli 1 ja kieli 2, täytä hakulomake

Tietokoneella tehtävät kokeet

Kielellistä, numeerista ja abstraktia päättelykykyä (kielellä 1) ja tilanteenarviointikykyä (kielellä 2) mittaavat kokeet – testikeskuksissa eri puolilla maailmaa.

E-tray

Postikoritehtävä (kielellä 2) – EU-maissa sijaitsevissa testikeskuksissa

Arviointikeskusvaihe

Case-tehtävä (kielellä 2) – jossakin EU-maassa; Suullinen esitys, kompetensseja kartoittava haastattelu, ryhmätyöharjoitus ja motivaatiota kartoittava haastattelu (kielellä 2) – Brysselissä

Varallaololuettelo

Luettelo, johon otetaan 145 parhaiten menestynyttä hakijaa