Muita työtilaisuuksia EU-elimissä

Etusivu > Muita työtilaisuuksia EU-elimissä
Seuraavien EU-elinten omilla sivustoilla on julkaistu niissä avoimena olevia työtehtäviä.
 
 

Euroopan komission tehtävänä on ajaa EU:n yhteistä etua, tehdä lainsäädäntöesityksiä ja valvoa lainsäädännön noudattamista. Se on EU:n poliittisesti riippumaton toimeenpanoelin. Komission poliittisesta johdosta vastaa komissaarien tiimi eli kollegio, jossa on yksi komissaari kustakin EU-maasta. Heistä yksi toimii komission puheenjohtajana, joka päättää muiden komissaarien vastuualueet. Komission tekemät lainsäädäntöehdotukset menevät EU:n neuvoston ja Euroopan parlamentin käsiteltäviksi. Neuvosto edustaa EU-maita ja parlamentti EU-kansalaisia. Komissio hallinnoi EU:n talousarviota ja toimintapoliittisia ohjelmia (esim. maatalous, kalastus, tutkimus) yhdessä EU-maiden viranomaisten kanssa.

 

Neuvoston pääsihteeristö palvelee sekä Eurooppa-neuvostoa että Euroopan unionin neuvostoa.
Eurooppa-neuvostoon kuuluvat EU:n kaikkien jäsenmaiden valtion- tai hallitusten johtajat. Se määrittelee EU:n tulevaisuuden kannalta tärkeät yleiset poliittiset suuntaviivat ja painopisteet. Eurooppa-neuvosto on EU:n korkein poliittinen taso, joka vastaa EU:n strategisen ja poliittisen ohjelman laadinnasta. Euroopan unionin neuvosto puolestaan käsittelee ja hyväksyy EU:n lainsäädäntöä, koordinoi EU-maiden toimintapolitiikkoja, kehittää yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä tekee kansainvälisiä sopimuksia. Kokouksiin osallistuvat kulloinkin käsiteltävästä aiheesta vastaavat ministerit kaikista EU-maista. Euroopan unionin neuvostolla on 10 aiheenmukaista kokoonpanoa.

 

Euroopan parlamentti on dynaaminen ja monikielinen organisaatio, jossa on monenlaisia uramahdollisuuksia ja tilaisuuksia kehittää osaamistaan. Parlamentin henkilöstö tukee vaaleilla valittuja Euroopan parlamentin jäseniä heidän työssään rauhallisen, turvallisen, oikeudenmukaisen ja vakaan Euroopan ja sen demokratian hyväksi. Parlamentissa on uramahdollisuuksia monenlaisissa yksiköissä, joista osa liittyy parlamentin keskeiseen lainsäädäntötyöhön ja osa sen hallintoon. Koko virkamiehistön panos on tärkeää, jotta parlamentti voi toimia EU:n kansalaisten hyväksi ja edistää demokratiaa, sananvapautta ja ihmisoikeuksia EU:ssa ja kaikkialla maailmassa. Parhaillaan valmistellaan uutta sivustoa, joka esittelee työmahdollisuuksia Euroopan parlamentissa. Sivuston on määrä olla valmis kesällä 2020.

 

Euroopan tilintarkastustuomioistuin on EU:n ulkoinen tarkastaja, joka perustettiin Brysselin sopimuksella 22.7.1975. Toimintansa se aloitti lokakuussa 1977. Euroopan tilintarkastustuomioistuin on yksi EU:n seitsemästä toimielimestä. Sen toimipaikka sijaitsee Luxemburgissa, ja sen 900 työntekijään kuuluu tilintarkastajien lisäksi tuki- ja hallintohenkilöstöä kaikista EU-maista.

 

Euroopan unionin tuomioistuin on EU:n lainkäyttöviranomainen. Sen tehtävänä on varmistaa, että EU:n lainsäädäntöä sovelletaan samalla tavalla kaikissa EU-maissa ja että kaikki EU-maat ja EU:n toimielimet noudattavat sitä. Siten varmistetaan, että EU:n toiminta perustuu oikeusvaltioperiaatteeseen, joka on kaikkien demokraattisten yhteisöjen kulmakivi.

 

Euroopan ulkosuhdehallinto huolehtii EU:n diplomaattisista suhteista. Se avustaa EU:n ulkoasiainedustajaa (ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaa edustajaa) yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan toteuttamisessa. Sen päätoimipaikka on Brysselissä, mutta sillä on myös EU:n diplomaattisten edustustojen laaja verkosto, joka tuo yhteen EU:n virkakoneiston, EU-maiden ulkoasiainhallinnon diplomaatit ja paikallisen henkilökunnan eri puolilla maailmaa.  

 

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea on foorumi, jolla järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan sektorien edustajat voivat esittää mielipiteitään, keskustella ja pyrkiä yhteisymmärrykseen. Talous- ja sosiaalikomiteassa kokoontuvat esimerkiksi työnantajat, ammattiliitot, ammattikuntien ja muiden yhteisöjen järjestöt, nuoriso-, nais-, viljelijä-, kuluttaja- ja ympäristöjärjestöt sekä pk-yritykset.

 

Euroopan alueiden komitea tuo alueiden ja kuntien äänen kuuluviin Euroopan unionissa. Se on poliittinen edustuselin, johon kuuluu yli 300 paikallis- ja aluetason poliitikkoa. He laativat lausuntoja ja käyvät keskusteluja Euroopan komission, Euroopan parlamentin ja neuvoston edustajien kanssa ja ovat siten mukana muovaamassa EU:n päätöksiä.

 

Euroopan oikeusasiamiehen toimisto on pieni ja dynaaminen elin, joka auttaa kansalaisia, jos näillä on ongelmia EU:n toimielinten ja virastojen kanssa. Oikeusasiamies tutkii valituksia, jotka koskevat esimerkiksi päätöksenteon avoimuuden puutetta, asiakirjoihin tutustumisen epäämistä, perusoikeuksien loukkaamista tai sopimusasioita. Oikeusasiamies voi myös oma-aloitteisesti tutkia järjestelmätason ongelmia ja edistää hyviä hallintokäytäntöjä. Oikeusasiamiehen tehtävänä on varmistaa tehokas, vastuullinen, avoin ja eettisesti korkeatasoinen EU-hallinto, ja hänen apunaan työskentelee noin 80 hengen tiimi.

 

 

Euroopan tietosuojavaltuutettu on EU:n itsenäinen tietosuojaviranomainen, joka varmistaa, että EU:n toimielimet noudattavat EU:n tietosuojalainsäädäntöä. Tietosuojavaltuutettu antaa myös puolueetonta neuvontaa sellaisten toimintapolitiikkojen ja lainsäädäntöesitysten suhteen, joilla voi olla vaikutusta yksityisyyden suojaan ja tietosuojaan.

 

 

Toimielimet, joiden henkilöstövalinnoista EPSO ei vastaa:

Euroopan keskuspankki on yksi uusimmista EU:n toimielimistä. Se perustettiin vuonna 1998, ja siellä työskentelee yli 3 500 henkilöä. Euroopan keskuspankki pyrkii edistämään rahoitusmarkkinoiden yhdentymistä ja rahoitusvakautta. Se tekee tiivistä yhteistyötä euroalueen kaikkien 19 kansallisen keskuspankin kanssa ja muodostaa yhdessä niiden kanssa nk. eurojärjestelmän. Se on säännöllisesti yhteydessä kaikkiin EU:n 27 kansalliseen keskuspankkiin Euroopan keskuspankkijärjestelmän kautta.

 

Euroopan investointipankki on Euroopan unionin lainanantaja. Euroopan investointipankkiryhmään kuuluu Euroopan investointipankin lisäksi myös Euroopan investointirahasto. Investointipankilla ja investointirahastolla on yhteensä yli 60 vuoden kokemus ja asiantuntemus hankerahoituksesta. Luxemburgissa olevan päätoimipaikan lisäksi niillä on paikallis- ja aluetoimistojen verkosto Euroopassa ja muualla maailmassa.