Hyppää pääsisältöön
Euroopan komission logo

Frederic

Frederic on sokea ja vastaa liikuntarajoitteisten esteettömyysasioista Euroopan komission infrastruktuuri- ja logistiikkatoimistossa (OIB). Hän on ollut EU:n toimielinten palveluksessa vuodesta 1998.
Kysyimme häneltä, millaisia erityisjärjestelyjä töissä on tehty hänen näkövammansa vuoksi.

”Tietokoneessani on puhesynteesiohjelma ja pistekirjoitusnäppäimistö. Ensimmäisessä työpaikassani komission tutkimuspääosastossa sain apuvälineitä jopa enemmän kuin tarvitsin. Se teki minuun suuren vaikutuksen. Seuraavissa paikoissa alku ei sujunut yhtä helposti, mutta ajan kanssa olen aina lopulta saanut tarvittavat välineet.”

Fredericin mukaan hänen vammansa eri aiheuta ongelmia hänen työtiimissään.

”Vammaisuus on tässä työssä oikeastaan etu. Puhun vammastani positiiviseen sävyyn. En halua antaa sellaista vaikutelmaa, että kantaisin kaikkia maailman murheita niskassani. Ja minullahan on opaskoira! Se auttaa – se on kaikkien lemmikki.”