Jos haluat kokeilla, millaista on työskennellä EU-tehtävissä, hae harjoittelupaikkaa jostakin EU-elimestä.
Vuosittain noin 1 200 nuorta saa mahdollisuuden osallistua EU-elinten harjoittelijaohjelmiin ja kehittää näin ammattitaitoaan, muuta osaamistaan ja EU-tietämystään. Useimmat EU-elimet tarjoavat harjoittelupaikkoja korkeakoulututkinnon suorittaneille nuorille. Harjoittelujakso kestää yleensä 3–5 kuukautta.
Työharjoittelu on erinomainen tilaisuus tutustua EU:n toimintaan sisältäpäin. Työn sisältö riippuu yksiköstä, jossa harjoittelija työskentelee. Tehtävät voivat liittyä hyvin monenlaisiin erikoisaloihin, esimerkiksi kilpailulainsäädäntöön, henkilöstöhallintoon, ympäristöpolitiikkaan tai viestintään.
Kukin EU-elin valitsee harjoittelijat oman menettelynsä mukaisesti. Tutustu EU-elinten harjoittelumahdollisuuksiin seuraavista linkeistä.
Schuman-harjoittelujaksot
Schuman-harjoittelujaksojen tavoitteena on tukea EU-kansalaisten Euroopan-tuntemusta ja ammatillista koulutusta sekä antaa heille käsitys Euroopan parlamentin toiminnasta.
Kohderyhmä: Vähintään 18-vuotiaat korkeakoulututkinnon suorittaneet. Hakijan on hallittava perusteellisesti kaksi EU:n virallista kieltä eikä hän saa olla työskennellyt yhtäjaksoisesti yli kahta kuukautta EU:n toimielimessä tai muussa elimessä.
Harjoittelun kesto: 5 kuukautta
Palkka/korvaus: Harjoittelusta maksetaan korvaus: noin 1 300 euroa/kuukausi.
Aloitusajankohdat: 1. maaliskuuta ja 1. lokakuuta
Euroopan unionin neuvosto – pakollinen palkaton harjoittelu
Harjoittelijan päivittäiset työtehtävät vastaavat yksikön tarpeista riippuen yleensä tehtäviä, joita nuoremmat virkailijat hoitavat uransa alkuvaiheessa. Niitä ovat muun muassa kokousten valmistelu ja pöytäkirjojen laatiminen, Coreperin ja neuvoston valmisteluelinten kokouksiin osallistuminen, projektien taustaselvitykset, asiakirjojen kääntäminen, dokumentointi ja raporttien kirjoittaminen. Harjoittelijat osallistuvat myös opinto-ohjelmaan, johon kuuluu vierailuja ja konferensseja muissa EU:n toimielimissä Brysselissä, Luxemburgissa ja Strasbourgissa.
Kohderyhmä: Harjoittelu on tarkoitettu kolmannen, neljännen tai viidennen vuoden korkeakouluopiskelijoille, jotka ovat EU-kansalaisia ja joiden opintoihin kuuluu pakollinen harjoittelu.
Harjoittelun kesto: 2–5 kuukautta
Palkka/korvaus: Harjoittelusta ei makseta korvausta, mutta matkakulut korvataan. Lisäksi henkilöstöravintolan alennuskortti ja sairaus- ja tapaturmavakuutus.
Aloitusajankohdat: 1. helmikuuta (hakuaika syys-lokakuussa – tarkista lopulliset hakuajat) ja 1. syyskuuta (hakuaika helmi-maaliskuussa – tarkista lopulliset hakuajat).
Euroopan unionin neuvosto – palkallinen harjoittelu
Harjoittelijan päivittäiset työtehtävät vastaavat yksikön tarpeista riippuen yleensä tehtäviä, joita nuoremmat virkailijat hoitavat uransa alkuvaiheessa. Niitä ovat muun muassa kokousten valmistelu ja pöytäkirjojen laatiminen, Coreperin ja neuvoston valmisteluelinten kokouksiin osallistuminen, projektien taustaselvitykset, asiakirjojen kääntäminen, dokumentointi ja raporttien kirjoittaminen. Harjoittelijat osallistuvat myös opinto-ohjelmaan, johon kuuluu vierailuja ja konferensseja muissa EU:n toimielimissä Brysselissä, Luxemburgissa ja Strasbourgissa.
Kohderyhmä: EU:n kansalaiset, jotka ovat hakemusten määräaikaan mennessä suorittaneet vähintään ensimmäisen osan korkeakouluopinnoistaan ja saaneet tutkintotodistuksen tai sitä vastaavan todistuksen.
Harjoittelun kesto: 5 kuukautta
Palkka/korvaus: Harjoittelusta maksetaan korvaus: 1 176,84 euroa/kk. Lisäksi matkakulut korvataan, ja harjoittelija voi käyttää henkilöstöravintolan alennuskorttia.
Aloitusajankohdat: 1. helmikuuta (hakuaika elo-syyskuussa – tarkista lopulliset hakuajat) ja 1. syyskuuta (hakuaika helmi-maaliskuussa – tarkista lopulliset hakuajat).
Euroopan komissio
Euroopan komission harjoitteluohjelmaan hakevilta edellytetään korkeakoulututkintoa.
Työharjoittelu on erinomainen tilaisuus tutustua EU:n toimintaan sisältäpäin. Harjoittelupaikkoja on tarjolla monilla eri aloilla, ja työn sisältö riippuu harjoittelijan työllistävästä yksiköstä. Mahdollisia aloja ovat esimerkiksi kilpailulainsäädäntö, henkilöstöhallinto, ympäristöpolitiikka, viestintä ja kääntäminen.
Harjoittelijat tekevät samankaltaisia töitä kuin vastapalkatut virkamiehet. Käytännössä se voi tarkoittaa työryhmätapaamisten tai kokousten valmistelua, tiedonkeruuta ja dokumentointia, raporttien valmistelua ja kysymyksiin vastaamista sekä osallistumista yksikön kokouksiin ja muihin tapahtumiin. Työtehtävät vaihtelevat myös osastoittain – komission lakimiehen toimenkuva on varsin erilainen kuin tilintarkastustuomioistuimen ekonomistin tai parlamentissa työskentelevän hallintovirkamiehen.
Kohderyhmä: Harjoittelijalta edellytetään, että hän on suorittanut korkeakoulututkinnon (tutkinnon on oltava jo valmis, vaikka tutkintotodistusta ei olisikaan vielä ehditty myöntää). Harjoittelijan ei tarvitse olla EU-kansalainen, sillä joitakin harjoittelupaikkoja on varattu myös EU: n ulkopuolelta tuleville hakijoille, mutta yleensä edellytetään kahden EU-kielen osaamista. Työkokemus ja jatko-opinnot ovat etu, mutta niitä ei yleensä vaadita.
Harjoittelun kesto: 5 kuukautta
Palkka/korvaus: 1 176,83 euroa (1.3.2018 alkaen) ja matkakulukorvaukset
Aloitusajankohdat: 1. maaliskuuta ja 1. lokakuuta
Euroopan unionin tuomioistuin – tulkkausharjoittelu
Tulkkausharjoittelu on suunnattu ensisijaisesti vastavalmistuneille konferenssitulkeille, joiden kieliyhdistelmästä on hyötyä tulkkausosastolle. Tavoitteena on tarjota aloitteleville tulkeille mahdollisuus kehittyä ammatissa ja etenkin oikeustulkkauksessa. Harjoitteluun kuuluu sekä asiakirjoihin perehtymistä ja termiselvityksiä että käytännön harjoituksia mykkäkopissa.
Kohderyhmä Vastavalmistuneet konferenssitulkit, jotka ymmärtävät kirjoitettua ranskaa
Harjoittelun kesto: 10–12 viikkoa
Työharjoittelu
Euroopan unionin tuomioistuin järjestää vuosittain tietyn määrän palkallisia, enintään viisi kuukautta kestäviä harjoitteluja. Paikkoja on etenkin oikeudellisen kääntämisen osastolla, tutkimus- ja dokumentaatio-osastolla, tiedotusosastolla, protokolla ja vierailut ‑osastolla, hallintoasioiden oikeudellisen neuvonantajan yhteydessä, unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamossa ja tulkkausosastolla.
Kohderyhmä: Hakijoilla on oltava joko oikeustieteellinen tai valtiotieteellinen (pääaineena oikeustiede) korkeakoulututkinto ja hyvä ranskan kielen taito.
Harjoittelun kesto: 5 kuukautta
Palkka/korvaus: Noin 1 120 euroa/kuukausi.
Aloitusajankohdat: 1. maaliskuuta ja 1. lokakuuta
Euroopan keskuspankki
Työharjoittelu Euroopan keskuspankissa tarjoaa mahdollisuuden soveltaa opiskeluaikana hankittua tietämystä käytäntöön ja kokeilla työskentelyä EU:n palveluksessa. Harjoittelijat pääsevät tutustumaan keskuspankin toimintaan ja tavoitteisiin. Työtehtävät vaihtelevat yksikön mukaan. Harjoittelijat voivat osallistua esimerkiksi tutkimustyöhön, raporttien ja selvitysten laadintaan, tilastointiin tai operatiivisiin tehtäviin.
Kohderyhmä: EU:n jäsenmaiden ja EU:hun liittyvien maiden kansalaiset, joilla on vähintään alempi korkeakoulututkinto.
Harjoittelun kesto: 3–6 kuukautta (jaksoa voidaan pidentää enintään 12 kuukauteen)
Palkka/korvaus: Noin 1 050 euroa/kk
Aloitusajankohta: Päätetään tapauskohtaisesti
Euroopan tilintarkastustuomioistuin
Euroopan tilintarkastustuomioistuin järjestää vuosittain kolme käytännön harjoittelujaksoa toimintaansa liittyvillä aloilla.
Kohderyhmä: EU:n kansalaiset, jotka ovat suorittaneet korkeakoulututkinnon tai vähintään 4 lukukauden korkeakouluopinnot jollakin tilintarkastustuomioistuimen toimintaan liittyvällä alalla (tilintarkastus, talousarvio, kirjanpito, hallinto, henkilöstöhallinto, kääntäminen, viestintä, kansainväliset suhteet, lakiasiat)
Harjoittelun kesto: 3, 4 tai 5 kuukautta
Palkka/korvaus: Noin 1 100 euroa/kuukausi. (käytettävissä olevista budjettivaroista riippuen)
Aloitusajankohdat: 1. helmikuuta, 1. toukokuuta ja 1. syyskuuta
Euroopan ulkosuhdehallinto
EU on tarjonnut harjoittelumahdollisuuksia EU:n edustustoissa eri puolilla maailmaa jo pitkään. Harjoittelupaikat on tarkoitettu lähinnä opiskelijoille ja korkeakoulututkinnon suorittaneille nuorille. Harjoitteluun ei liity sopimus- tai työsuhdetta edustustoon, vaan siinä on kysymys oman osaamisen kehittämisestä.
Kohderyhmä: Harjoittelupaikkoja EU:n edustustoissa voivat hakea EU:n kansalaiset sekä EU-jäsenyysneuvottelut päätökseen saattaneiden ehdokasmaiden ja edustuston sijaintimaan kansalaiset. Palkalliseen harjoitteluun hakevien on pitänyt valmistua yliopistosta tai muusta korkeakoulusta, ja heillä on oltava vähintään kandidaatin tutkinto. Palkaton harjoittelu on tarkoitettu kolmannen, neljännen ja viidennen vuoden korkeakouluopiskelijoille, joiden opintoihin sisältyy pakollinen harjoittelujakso. Hakijalla on oltava hyvä kyseisen EU-edustuston työkielen taito. Edustuston sijaintimaan kielen taito katsotaan eduksi.
Harjoittelun kesto: enintään 6 kuukautta
Palkka/korvaus: Harjoitteluajalta maksetaan palkkaa vastavalmistuneille, joilla on alle vuoden työkokemus.
Pakollinen palkaton harjoittelu: Kohderyhmänä ovat edustuston sijaintimaassa jo asuvat ja opiskelevat opiskelijat.
Euroopan talous- ja sosiaalikomitea: Lyhyet harjoittelujaksot
Euroopan talous- ja sosiaalikomitea tarjoaa aika-ajoin palkattomia lyhyitä harjoittelujaksoja kaikenikäisille hakijoille.
Kohderyhmä: Korkeakouluopiskelijat ja vastavalmistuneet
Harjoittelun kesto: 1–3 kuukautta
Palkka/korvaus: Harjoittelujakson ajalta ei makseta palkkaa/korvausta.
Aloitusajankohta: Päätetään tapauskohtaisesti
Työharjoittelu
Euroopan talous- ja sosiaalikomitea tarjoaa vuosittain harjoittelupaikkoja korkeakoulututkinnon suorittaneille. Työharjoittelun aikana harjoittelija voi perehtyä talous- ja sosiaalikomitean rooliin ja toimintaan ja saa hyödyllistä työkokemusta monikulttuurisessa ympäristössä.
Kohderyhmä: Korkeakoulututkinnon suorittaneet EU-maiden ja EU:n ulkopuolisten maiden kansalaiset
Harjoittelun kesto: 5 kuukautta
Palkka/korvaus: Noin 1 170 euroa/kk
Aloitusajankohdat: 16. helmikuuta ja 16. syyskuuta
Alueiden komitea: Lyhytkestoiset tutustumisjaksot
Alueiden komitean tarjoamat tutustumisjaksot on tarkoitettu tutkimusprojektin tai vastaavan viimeistelyä varten. Samalla vierailija saa tutustua komitean toimintaan. Jakson aikana hän saa ainutlaatuista käytännön kokemusta ja tietoa komitean yksiköiden päivittäisestä työstä ja voi työskennellä monikielisessä ja monikulttuurisessa ympäristössä.
Kohderyhmä: Hakijan on oltava jonkin EU-maan tai EU:n ehdokasmaan kansalainen, ja hänellä on oltava vähintään kandidaatin tason korkeakoulututkinto.
Tutustumisjakson kesto: 1–4 kuukautta (jaksoa voidaan resurssien mukaan pidentää 6 kuukauteen)
Palkka/korvaus: Tutustumisjakson ajalta ei makseta palkkaa/korvausta.
Alueiden komitea: Vaihto-ohjelma julkishallinnon virkamiehille
Alueiden komitea tarjoaa julkishallinnon virkamiehille vaihto-ohjelman, jossa he voivat suorittaa lyhyen työjakson komitean palveluksessa. Ohjelman tavoitteena on toisaalta tuoda alueiden komiteaan tietoa ja kokemusta sidosryhmistä ja toisaalta viedä alue- ja paikallistasolle käytännön tietämystä alueiden komitean toiminnasta. Vaihtoon osallistuva saa komiteassa työskennellessään yleiskuvan Euroopan yhdentymisen ja EU-tason yhteistyön tavoitteista. Samalla hän saa kokemusta työstä monikielisessä ja monikulttuurisessa ympäristössä.
Kohderyhmä: EU-maiden ja EU:n ehdokasmaiden paikallis-, alue- ja valtionhallinnon virkamiehet, joiden tehtävät vastaavat tasoltaan EU-toimielinten hallintovirkamiesten tehtäviä.
Vaihdon kesto: 1–4 kuukautta (jaksoa voidaan pidentää 6 kuukauteen)
Palkka/korvaus: Vaihtoajalta ei makseta korvausta. Palkan maksaa vaihtoon osallistuvan oma työnantaja.
Aloitusajankohta: Päätetään tapauskohtaisesti
Työharjoittelu
Työharjoittelu alueiden komiteassa on hyvä tilaisuus tutustua poliittisen edustajakokouksen toimintaan, tavoitteisiin ja työhön Euroopan yhdentymisen edistämiseksi. Kukin harjoittelija työskentelee jossakin alueiden komitean yksikössä, ja työtehtävien laatu riippuu suuresti yksikön vastuualueesta. Toiset yksiköt ovat poliittisia, toiset taas hallinnollisia. Harjoittelijoiden työtehtävät vastaavat yleensä virkaiältään nuorimpien virkamiesten (palkkaluokka AD5) tehtäviä.
Kohderyhmä: Hakijalla on oltava korkeakoulututkinto, ja hänen on oltava jonkin EU-maan tai EU:n ehdokasmaan kansalainen. Hakijan on hallittava perusteellisesti yksi EU:n virallinen kieli ja tyydyttävästi toinen kieli, joka on EU:n työkieli (englanti tai ranska).
Harjoittelun kesto: 5 kuukautta
Palkka/korvaus: Noin 1 000 euroa/kk
Aloitusajankohdat: 16. helmikuuta ja 16. syyskuuta
Euroopan investointipankki (EIP)
Euroopan investointipankki tarjoaa joitain harjoittelupaikkoja korkeakouluopiskelijoille ja vastavalmistuneille, jotka haluavat perehtyä pankin toimintaan ja hankkia oman alansa työkokemusta.
Kohderyhmä: EU-kansalaiset ja EU:n ehdokasmaiden kansalaiset, joilla on alle vuoden työkokemus.
Harjoittelun kesto: 1–5 kuukautta (korkeakoulun pyynnöstä 6 kuukautta)
Palkka/korvaus: Kyllä.
Aloitusajankohdat: 1. helmikuuta, 1. heinäkuuta, 1. lokakuuta
Euroopan oikeusasiamies
Euroopan oikeusasiamies tarjoaa harjoittelupaikkoja korkeakoulututkinnon suorittaneille, jotka ovat kiinnostuneita EU:n julkishallinnosta ja erityisesti sen vuorovaikutuksesta kansalaisten kanssa.
Harjoittelujaksojen tarkoituksena on tarjota vastavalmistuneille käytännön kokemusta Euroopan oikeusasiamiehen työstä sekä täydentää opintojen aikana kertynyttä tietämystä. Harjoittelijoiden tehtäviin kuuluu muun muassa avustaminen Euroopan oikeusasiamiehelle tehtyjen kantelujen tutkinnassa, mediaan ja viestintään liittyvissä tehtävissä, tietoteknisissä hankkeissa ja oikeusasiamiehen työhön liittyvissä tutkimuksissa. Harjoittelijat työskentelevät Euroopan oikeusasiamiehen toimiston virkamiehen tai muun toimihenkilön (yleensä yksikönpäällikkö tai vastaava) ohjauksessa ja valvonnassa.
Kohderyhmä: EU-kansalaiset ja EU:n ehdokasmaiden kansalaiset, joilla on vähintään kolmen vuoden korkeakouluopintoja edellyttävä tutkinto jollakin seuraavista aloista: valtiotiede, Eurooppa-tutkimus, kansainväliset suhteet, EU:n julkishallinto, henkilöstöhallinto, oikeustiede, tilintarkastus ja taloustiede.
Harjoittelun kesto: Vähintään 4 kuukautta, mutta kestoa voidaan pidentää enintään 8 kuukaudella (tapauskohtaisesti), jolloin harjoittelu voi pisimmillään kestää 12 kuukautta.
Palkka/korvaus: Noin 1 300 euroa/kk Brysselissä ja noin 1 500 euroa/kk Strasbourgissa
Aloitusajankohdat: 1. tammikuuta ja 1. syyskuuta
Euroopan tietosuojavaltuutettu
Euroopan tietosuojavaltuutettu (EDPS) tarjoaa vastavalmistuneille mahdollisuuden soveltaa korkeakouluopinnoissa hankittua oman alansa tietämystä käytäntöön. Harjoittelijat voivat näin hankkia käytännön kokemusta Euroopan tietosuojavaltuutetun päivittäisestä toiminnasta.
Kohderyhmä: EU:n kansalaiset, jotka ovat suorittaneet vähintään alemman korkeakoulututkinnon (3 vuoden korkeakouluopinnot) tai vastaavan tutkinnon
Harjoittelun kesto: 5 kuukautta
Palkka/korvaus: Noin 950 euroa/kk
Aloitusajankohdat: 1. maaliskuuta ja 1. lokakuuta
Frontex
Frontex hakee motivoituneita harjoittelijoita, jotka ovat opinnoissaan ja urallaan perehtyneet johonkin Frontexin toiminnan kannalta keskeiseen alaan. Harjoittelijat saavat Frontexissa käytännön työkokemusta EU:n ulkorajayhteistyöstä, pääsevät tutustumaan EU:n ja sen toimielinten toimintaan ja saavat tilaisuuden soveltaa opinnoissaan ja aiemmissa työtehtävissään hankkimiaan taitoja käytäntöön.
Kohderyhmä: EU:n jäsenmaiden ja Schengenin säännöstöön osallistuvien maiden kansalaiset, jotka ovat suorittaneet Frontexin toimintaan liittyvältä alalta vähintään alemman korkeakoulututkinnon tai vastaavan tutkinnon (vähintään kolmen vuoden opinnot ja kandidaatin tutkinto tai vastaava) kokonaisuudessaan.
Harjoittelun kesto: 3–12 kuukautta
Palkka/korvaus: Harjoittelusta maksetaan korvaus, joka on noin 720 euroa/kk.
Aloitusajankohta: Tehtäväkohtainen
Euroopan lentoturvallisuusvirasto (EASA)
Euroopan lentoturvallisuusvirasto (EASA) tarjoaa harjoittelupaikkoja organisaationsa kaikilla aloilla sekä vastavalmistuneille että korkeakouluopiskelijoille. Harjoittelun tarkoituksena on antaa tietoa viraston toiminnasta ja sen roolista Euroopan unionin toiminnassa.
Kohderyhmä: EASAn jäsenmaiden kansalaiset ja sellaisten maiden kansalaiset, jotka osallistuvat EASAn hallintoneuvostoon tarkkailijoina. Harjoittelijoiden opinto- ja työtaustan on liityttävä viraston toimintaan.
Harjoittelun kesto: 12 kuukautta
Palkka/korvaus: Kyllä
Aloitusajankohdat: Päätetään tapauskohtaisesti
Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskus (Cedefop)
Cedefop tarjoaa korkeakoulututkinnon suorittaneille ja tohtorintutkintoa varten opiskeleville mahdollisuuden saada omakohtaista kokemusta työskentelystä EU-toimielimissä ja perehtyä Cedefopin toimintaan. Harjoittelu tutustuttaa myös EU:n yhdentymispolitiikan tavoitteisiin ja prosesseihin.
Kohderyhmä: EU:n jäsenmaiden ja ehdokasmaiden kansalaiset, jotka ovat suorittaneet alemman korkeakoulututkinnon tai vastaavan tutkinnon kokonaisuudessaan.
Harjoittelun kesto: 9 kuukautta
Palkka/korvaus: Harjoittelusta maksetaan korvaus. Korvaus on 919,40 euroa/kk ulkomaalaisille ja kreikkalaisille harjoittelijoille, joiden on muutettava Thessalonikiin harjoittelun ajaksi, ja 689,50 euroa/kk harjoittelijoille, jotka asuvat jo Thessalonikissa.
Aloitusajankohta: 1. lokakuuta
Euroopan kemikaalivirasto (ECHA)
Euroopan kemikaalivirasto tarjoaa vuosittain enintään 20 harjoittelupaikkaa korkeakoulututkinnon suorittaneille harjoittelijoille seuraavilla tieteenaloilla: kemia, toksikologia, biologia, ympäristötiede ja -teknologia. Lisäksi harjoitteluun voi osallistua hallintotehtävissä oikeudellisten asioiden, viestinnän, talouden, henkilöstöhallinnon ja tieto- ja viestintätekniikan aloilla.
Kohderyhmä: EU-kansalaiset ja Euroopan talousalueen (Norjan, Islannin ja Liechtensteinin) kansalaiset, joilla on korkeakoulututkinto.
Harjoittelun kesto: 3-6 kuukautta
Palkka/korvaus: Noin 1 300 euroa/kk
Aloitusajankohdat: Maaliskuu ja syyskuu
Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen (EFSA)
Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen (EFSA) tarjoaa eri alojen palkallisia harjoittelupaikkoja ja palkattomia tutustumisjaksoja lahjakkaille, korkeasti koulutetuille nuorille, jotka ovat ammattiuransa alussa.
Kohderyhmä: EU-kansalaiset, EFTA-maiden kansalaiset ja liittymistä valmistelevan ohjelman piiriin kuuluvien EU:n ehdokasmaiden kansalaiset, joilla on korkeakoulututkinto.
Harjoittelun kesto: 5–12 kuukautta
Palkka/korvaus: Kyllä
Aloitusajankohdat: Päätetään tapauskohtaisesti
Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiö (Eurofound)
Eurofound tarjoaa harjoittelijoille tilaisuuden saada ainutlaatuista ensi käden tietoa EU:n ja sen toimielinten ja virastojen toiminnasta sekä hankkia käytännön kokemusta työstä Eurofoundin päivittäisissä tehtävissä.
Kohderyhmä: EU:n jäsenmaiden ja ehdokasmaiden kansalaiset, jotka ovat suorittaneet alemman korkeakoulututkinnon tai vastaavan tutkinnon kokonaisuudessaan.
Harjoittelun kesto: 6 kuukautta (harjoittelujaksoa voidaan pidentää enintään 6 kuukaudella)
Palkka/korvaus: Noin 1 410 euroa kk
Aloitusajankohta: Tehtäväkohtainen
Euroopan tasa-arvoinstituutti (EIGE)
Euroopan tasa-arvoinstituutti tarjoaa harjoittelumahdollisuuksia, joissa voi hankkia työkokemusta instituutin toimialoilla, syventää ja soveltaa opinnoissa ja työelämässä hankittua osaamista, saada käytännön tietoa EU:n toimielimistä ja virastoista sekä hankkia kokemusta työskentelystä EU:n virastossa.
Kohderyhmä: EU-maiden, EFTA-maiden ja liittymistä valmistelevan tukivälineen piiriin kuuluvien maiden kansalaiset, jotka ovat suorittaneet korkeakoulututkinnon
Harjoittelun kesto: enintään 6 kuukautta
Palkka/korvaus: Noin 750 euroa/kk
Aloitusajankohta: Tehtäväkohtainen
Eurooppalainen ITER-yhteisyritys – Fusion for Energy (F4E)
F4E:n harjoitteluohjelman tavoitteena on levittää tietoa F4E:n roolista ITER-hankkeessa ja EU:n tasolla sekä tarjota harjoittelupaikkoja korkeakoulututkinnon suorittaneille ydintekniikan, fysiikan, hallinnon ja viestinnän aloilla.
Kohderyhmä: EU:n ja Sveitsin kansalaiset, joilla on korkeakoulututkinto vähintään 3 vuoden korkeakouluopinnoista (vähintään alempi korkeakoulututkinto) ja erittäin hyvä englannin kielen taito.
Harjoittelun kesto: 4–9 kuukautta
Palkka/korvaus: Noin 1 000 euroa/kk ja matkakulukorvaukset
Aloitusajankohta: Lokakuu
Euroopan meriturvallisuusvirasto (EMSA)
Harjoittelijoille tarjotaan mahdollisuus hankkia työkokemusta tehtävistä, jotka liittyvät meriturvallisuuslainsäädäntöön, merten saastumisen torjuntaan ja EU:n sisäiseen merialan yhteistyöhön. Harjoittelijat koulutetaan tehtäviinsä, joissa he voivat hyödyntää meriturvallisuus-, viestintä- tai hallintoalan opinnoissa tai työssä hankittua osaamista.
Kohderyhmä: EU-maiden, Norjan, Islannin ja liittymistä edeltävän strategian piiriin kuuluvien EU:n ehdokasmaiden kansalaiset, joilla on hyvä englannin kielen taito. Hakijoilta edellytetään alemman korkeakoulututkinnon suorittamista kokonaisuudessaan.
Harjoittelun kesto: 3-6 kuukautta
Palkka/korvaus: Kuukausikorvaus, jonka määrästä päätetään erikseen.
Aloitusajankohta: 1. maaliskuuta ja 1. syyskuuta
Euroopan lääkevirasto (EMA)
Euroopan lääkeviraston (EMA) harjoitteluohjelman kohderyhmänä ovat ammattiuransa alussa olevat korkeakoulututkinnon suorittaneet. Harjoittelijat pääsevät tutustumaan Euroopan lääkeviraston toimintaan ja sen rooliin EU:ssa. Lisäksi harjoittelu tarjoaa tietoa Euroopan lääkealan sääntelyverkoston toiminnasta ja arvokasta työkokemusta.
Kohderyhmä: EU-kansalaiset ja Norjan, Islannin ja Liechtensteinin kansalaiset, jotka ovat suorittaneet korkeakoulututkinnon (vähintään alempi korkeakoulututkinto)
Harjoittelun kesto: 6–18 kuukautta
Palkka/korvaus: Noin 1 550 Englannin puntaa/kk
Aloitusajankohdat: Huhtikuu ja lokakuu
Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskus (EMCDDA)
Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskuksen (EMCDDA) harjoittelujaksojen tarkoituksena on tarjota käytännön kokemusta EU:n viraston toiminnasta.
Kohderyhmä: EU-kansalaiset sekä Norjan ja Turkin kansalaiset, joilla on korkeakoulututkinto.
Harjoittelun kesto: 3–8 kuukautta
Palkka/korvaus: Käytettävissä olevista budjettivaroista riippuen
Aloitusajankohdat: Päätetään tapauskohtaisesti
Euroopan unionin verkko- ja tietoturvavirasto (ENISA)
Euroopan unionin verkko- ja tietoturvaviraston (ENISA) tarjoamilla harjoittelujaksoilla vastavalmistuneiden nuorten työpanos sekä tuoreet ajatukset ja opit tuovat uusia tuulia viraston jokapäiväiseen työhön.
Kohderyhmä: EU-kansalaiset sekä Norjan, Islannin ja Liechtensteinin kansalaiset, jotka ovat suorittaneet vähintään alemman korkeakoulututkinnon tai vastaavan tutkinnon.
Harjoittelun kesto: 3–12 kuukautta
Palkka/korvaus: Noin 1 000 euroa/kk
Aloitusajankohdat: Päätetään tapauskohtaisesti
Euroopan rautatievirasto (ERA)
Euroopan rautatievirastolla (ERA) on tärkeä rooli yhtenäisen eurooppalaisen rautatiealueen (SERA) kehittämisessä. Harjoittelujaksot tarjoavat tilaisuuden osallistua tämän tavoitteen saavuttamiseen. Virasto tarjoaa dynaamisen työympäristön, jossa harjoittelijat osallistuvat erikoisalojensa hankkeisiin yhdessä alan ammattilaisten kanssa.
Kohderyhmä: Vastavalmistuneet, joilla on tutkinto vähintään 3 vuoden korkeakouluopinnoista sekä erittäin hyvä englannin kielen taito ja jonkin toisen kielen taito (EU-kansalaisten osalta tämän on oltava jokin virallinen EU-kieli).
Harjoittelun kesto: 3–5 kuukautta
Palkka/korvaus: Noin 1 200 euroa/kk
Aloitusajankohdat: 1. maaliskuuta ja 1. lokakuuta
Euroopan koulutussäätiö (ETF)
Euroopan koulutussäätiön harjoittelijat saavat tilaisuuden hankkia työkokemusta koulutusalan yhteistyön hallinnoinnista, perehtyä säätiön tavoitteisiin ja soveltaa osaamistaan käytäntöön.
Kohderyhmä: EU-maiden ja säätiön kumppanimaiden kansalaiset
Harjoittelun kesto: 3–6 kuukautta
Palkka/korvaus: Harjoittelusta maksetaan korvaus.
Aloitusajankohta: Tehtäväkohtainen
Euroopan unionin perusoikeusvirasto (FRA)
EU:n perusoikeusviraston harjoittelijat saavat tilaisuuden edistää viraston tavoitteita ja vaikuttaa siihen, että perusoikeudet koskevat kaikkia EU:ssa asuvia.
Kohderyhmä: EU:n jäsenmaiden, ehdokasmaiden (Albania, entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia, Montenegro, Serbia, Turkki) ja mahdollisten ehdokasmaiden (Bosnia ja Hertsegovina, Kosovo) kansalaiset, jotka ovat suorittaneet vähintään alemman korkeakoulututkinnon tai vastaavan tutkinnon kokonaisuudessaan hakuajan viimeiseen päivään mennessä.
Harjoittelun kesto: 9 kuukautta
Palkka/korvaus: Harjoittelusta maksetaan korvaus.
Aloitusajankohta: 1. lokakuuta
Euroopan unionin lainvalvontayhteistyövirasto (Europol)
Europol tarjoaa harjoittelupaikkoja vastavalmistuneille ja eri alojen ammattilaisille. Harjoittelijat saavat tilaisuuden tutustua Europolin toimintaan monikulttuurisessa työyhteisössä ja voivat hyödyntää osaamistaan ja/tai kokemustaan tehtävissä, jotka tukevat Europolin tavoitteita.
Kohderyhmä: EU-maiden kansalaiset, jotka ovat suorittaneet tai suorittavat parhaillaan korkeakoulututkintoa tai ammatillista tutkintoa Europolin tehtäviin liittyvällä alalla. Harjoittelijoilta edellytetään erittäin hyvää englannin kielen ja jonkin muun EU:n virallisen kielen taitoa.
Harjoittelun kesto: 3-6 kuukautta
Palkka/korvaus: Noin 790 euroa/kk
Aloitusajankohta: Tehtäväkohtainen
EUIPO – Junior IP Employees -harjoittelu
Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto (EUIPO) tarjoaa harjoittelujaksoja työuransa alkuvaiheessa oleville kansallisten ja kansainvälisten teollisoikeusvirastojen työntekijöille. Harjoittelujaksolla annetaan teollisoikeuksien hallinnon aloihin liittyvää teknistä koulutusta erityisesti tavaramerkkien ja mallien osalta. Harjoittelu tarjoaa tilaisuuden perehtyä EUIPO:n sähköisiin rekisteröintipalveluihin, havainnoida johtamistekniikoita ja -strategioita sekä tutustua EUIPO:n tietokantoihin ja muuhun tekniseen tietämykseen. Harjoittelijat työskentelevät myös muilla erityisasiantuntemusta vaativilla aloilla (esim. henkilöstöhallinto, viestintä tai informaatioteknologia).
Kohderyhmä: EU:n jäsenmaiden ja EU:n ulkopuolisten maiden kansalaiset, joilla on virallinen tutkintotodistus vähintään alemmasta korkeakoulututkinnosta ja EUIPO:n jonkin työkielen (englanti, ranska, saksa, italia ja espanja) hyvä taito.
Harjoittelun kesto: 5 kuukautta
Palkka/korvaus: Harjoittelusta maksetaan korvaus.
Aloitusajankohta: Tehtäväkohtainen
EUIPO – Palkaton harjoittelu
Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) harjoitteluohjelma on tarkoitettu sellaisille korkeakoulututkinnon suorittaneille, joilla on jo jonkin verran kokemusta viraston toimialoilta.
Kohderyhmä: EU:n jäsenmaiden ja EU:n ulkopuolisten maiden kansalaiset, joilla on virallinen tutkintotodistus vähintään alemmasta korkeakoulututkinnosta ja EUIPO:n jonkin työkielen (englanti, ranska, saksa, italia ja espanja) hyvä taito.
Harjoittelun kesto: 2–6 kuukautta
Palkka/korvaus: Harjoittelusta maksetaan korvaus.
Aloitusajankohta: Tehtäväkohtainen
EUIPO – Pan-European Seal -ohjelma
Pan-European Seal -ohjelma tarjoaa korkeakoulututkinnon suorittaneille nuorille mahdollisuuden saada omakohtaista kokemusta Euroopan unionin sekä EU:n teollisoikeuksien viraston (EUIPO) toiminnasta. Se antaa vastavalmistuneille myös tilaisuuden soveltaa opinnoissa hankittua oman alan tietämystä käytäntöön. Lisäksi he oppivat ymmärtämään sellaisia tavoitteita ja menettelyjä, jotka liittyvät Euroopan unionin tavaramerkkiin, yhteisömallijärjestelmään sekä teollis- ja tekijänoikeuksien rikkomiseen ja täytäntöönpanoon.
Kohderyhmä: EU:n jäsenmaiden ja EU:n ulkopuolisten maiden kansalaiset, joilla on virallinen tutkintotodistus vähintään alemmasta korkeakoulututkinnosta ja EUIPO:n jonkin työkielen (englanti, ranska, saksa, italia ja espanja) hyvä taito.
Harjoittelun kesto: 12 kuukautta
Palkka/korvaus: Harjoittelusta maksetaan korvaus.
Aloitusajankohta: Tehtäväkohtainen
EUIPO – Young Professionals -harjoittelu
Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) harjoittelujaksoon osallistuvilla on mahdollisuus perehtyä EU:n ja varsinkin EUIPO:n toimintaan käytännössä, soveltaa opintojen aikana hankittuja tietoja ja taitoja käytännössä sekä saada työkokemusta omalta alalta.
Kohderyhmä: EU:n jäsenmaiden ja EU:n ulkopuolisten maiden kansalaiset, joilla on virallinen tutkintotodistus vähintään alemmasta korkeakoulututkinnosta ja EUIPO:n jonkin työkielen (englanti, ranska, saksa, italia ja espanja) hyvä taito.
Harjoittelun kesto: 12 kuukautta ja 2 viikkoa
Palkka/korvaus: Harjoittelusta maksetaan korvaus.
Aloitusajankohta: 1. syyskuuta ja 15. lokakuuta välisenä aikana
Euroopan unionin satelliittikeskus (SatCen)
Euroopan unionin satelliittikeskuksen (SatCen) harjoittelujaksojen tavoitteena on tarjota käytännön kokemusta ja tietoa satelliittikeskuksen päivittäisestä työstä. Hiljattain valmistuneet harjoittelijat hoitavat tiettyjä satelliittikeskuksen toimintaa tukevia tehtäviä ja tuovat sen työskentelyyn tuoreita ajatuksia ja oppeja.
Kohderyhmä: EU-kansalaiset sekä sellaisten EU:n ulkopuolisten maiden kansalaiset, jotka ovat allekirjoittaneet liitteen kolmansien valtioiden osallistumista satelliittikeskuksen toimintaan koskevista säännöksistä.
Harjoittelun kesto: 2–6 kuukautta (jaksoa voidaan pidentää 12 kuukauteen)
Palkka/korvaus: Noin 1 000 euroa/kk
Aloitusajankohdat: Päätetään tapauskohtaisesti
Yhteinen tutkimuskeskus
Yhteinen tutkimuskeskus tarjoaa harjoittelijoille dynaamisen, monikulttuurisen ja monialaisen tutkimusympäristön. Harjoittelupaikkoja on kahdenlaisia:
1. korkeakoulun lopputyöhön liittyvä harjoittelu
2. harjoittelu korkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeen (5 vuoden kuluessa viimeisimmästä tutkinnosta).
Kohderyhmä: EU-maiden kansalaiset, liittymistä edeltävän strategian piiriin kuuluvien EU:n ehdokasmaiden kansalaiset ja puiteohjelman rahoitukseen osallistuvien maiden kansalaiset.
Harjoittelun kesto: 3–5 kuukautta
Palkka/korvaus: Määräytyy toimipaikan mukaan
Aloitusajankohta: Päätetään tapauskohtaisesti
Euroopan unionin oikeudellisen yhteistyön yksikkö (EUROJUST)
Eurojustissa avautuu ympäri vuoden harjoittelupaikkoja, joissa harjoittelijat voivat tutustua viraston toimintaan ja hyödyntää osaamistaan ja/tai kokemustaan.
Kohderyhmä: EU:n jäsenmaiden ja ehdokasmaiden kansalaiset, jotka ovat suorittaneet tai suorittavat parhaillaan korkeakoulutasoista tai ammatillista tutkintoa Eurojustin tehtäviin liittyvällä alalla tai joilla on harjoittelupaikkaan sopivaa työkokemusta.
Harjoittelun kesto: 3–6 kuukautta
Palkka/korvaus: Harjoitteluajalta ei makseta palkkaa/korvausta.
Aloitusajankohta: Tehtäväkohtainen
Euroopan unionin elinten käännöskeskus (CdT)
Käännöskeskus tarjoaa harjoittelupaikkoja lähinnä EU:n jäsenmaiden ja hakijamaiden korkeakouluopiskelijoille. Harjoittelijat saavat tilaisuuden perehtyä käännöskeskuksen toimintaan, hankkia kokemusta työskentelystä monikulttuurisessa ja monikielisessä ympäristössä sekä solmia kontakteja.
Kohderyhmä: Hakijat, joilla on vähintään 4 lukukauden korkeakouluopinnot tai vastaavantasoinen koulutus käännöskeskuksen kannalta olennaisella alalla ja joilla on jonkin verran kokemusta jostakin käännöskeskuksen toiminnan alasta. Hakijan on osattava kahta EU:n virallista kieltä: yhtä perusteellisesti ja toista vähintään tyydyttävästi.
Harjoittelun kesto: 3-6 kuukautta
Palkka/korvaus: Kuukausikorvaus, jonka määrä on 25 % väliaikaisen toimihenkilön AD5-palkkaluokan palkkatason 1 peruspalkasta.
Aloitusajankohta: Tehtäväkohtainen